Business Rally tulee jälleen!



Business Rally. Voimme kainostelematta sanoa sen olevan yksi Suomen Yrityskehityksen merkittävimmistä tapahtumista vuodesta toiseen. Kyseessä on tapahtuma, jossa pyritään yhdistämään liikeasiat ja yhdessä viihtyminen Jyväskylän MM-ralleissa. Suomen Yrityskehitys on järjestänyt tapahtumaa vuosien saatossa lukuisten eri yhteistyökumppanien kanssa, kuten Jyväskylän Ammattikorkeakoulun, Jyväskylän Yliopiston, Business Jyväskylän, Yritystehtaan ja Peurunka Oy:n kanssa.


Tapahtuman alkuperäisenä ajatuksena oli kasvattaa Jyväskylän yritysmaailman elinvoimaisuutta parantamalla kasvuyritysten määrää ja vahvistaa yritysrahoittajien mielikuvaa Jyväskylästä. Tämän pohjalta tapahtuman sydämeksi muodostui Rahoituspaneeli. Rahoituspaneelin ideana on, että kasvurahoitusta hakevat yritykset pääsevät kertomaan toiminnastaan ja rahoitustarpeistaan, sekä keskustelemaan rahoittajien kanssa niistä asioista, mitä heidän tulisi ottaa huomioon rahoitusta hakiessaan. Jokainen yritys pitää lyhyen pitchauksen, jonka jälkeen seuraa ohjattua keskustelua yrityksen toiminnasta ja rahoituskelpoisuudesta. Rahoituspaneeliin valitaan vuosittain noin 2-4 yritystä, joille tarjoutuu loistava tilaisuus päästä verkostoitumaan merkittävien tahojen kanssa, sellaistenkin, joiden kanssa he eivät normaalisti olisi tekemisissä.


Tapahtuma on vuosien aikana kehittynyt ja monipuolistunut ja täten Rahoituspaneelin ohelle on kehittynyt paljon muutakin ohjelmaa. Tapahtuman Business -osuus on pitänyt sisällään esimerkiksi toimialaseminaarin, jossa toimialan merkittävät tahot pitävät puheenvuoroja sen hetkisistä trendeistä ja tulevaisuuden näkymistä. Paneelikeskustelut ja ohjatut verkostoitumiset esimerkiksi Business Speed Networkingin myötä ovat myös keränneet suosita ja niitä tullaan näkemään tulevissa tapahtumissakin.



Business rallyn seminaariosuudessa käydään läpi ajankohtaisia aiheita.

Tapahtuman Rally -osuus pitää puolestaan sisällään Jyväskylän MM-ralliin liittyvää oheistoimintaa ja luonnollisesti myös MM-rallien seuraamista paikan päällä. Ohjelma on perinteisesti painottunut niin, että liikeasiat hoidetaan aluksi, minkä jälkeen siirrytään yhteiskuljetuksin seuraamaan MM-ralleja paikan päälle. Muun muassa Harjun erikoiskoe on koettu hyväksi paikaksi seurata ralleja. Ralliviikonlopun aikana on monesti päästy myös risteilemään Päijänteen vesillä.

Tunnelmia edellisestä tapahtumasta 2019

”Business Rallystä on syntynyt hyvä kohtaamispaikka ja keskustelutilaisuus bisnesmaailman eri ihmisille. Tapahtuman ympäristö on sellainen, että se mahdollistaa sekä rahoituskeskustelun että innovatiiviset keskustelut. Jokaisessa tapahtumassa on syntynyt uusia yhteistyökuvioita, mikä on hienoa. Tapahtuman hienous on myös se, että siellä kohtaavat sellaisetkin henkilöt, jotka eivät tavallisesti tapaisi toisiaan ja tämä mahdollistaa uusien yhteistöiden ja ideoiden syntymisen”

- Jukka Lassila. CEO, Suomen Yrityskehitys Oy


Tapahtuma rakentuu aina jonkin tietyn teeman ympärille. Näin osaamme rakentaa tapahtuman niin, että siitä on kaikille osallistujille varmasti enemmän hyötyä. Kun teema on selkeä ja se on rajattu, paikalle saapuvat juuri ne henkilöt, jotka haluavat keskustella kyseisestä toimialasta. Edellisinä vuosina teemoina ovat toimineet muun muassa Health and Wealth ja IoT & Tulevaisuuden kuntoutus.


Tämän vuoden teemana ovat kotona-asumisen palvelut ja työkykyjohtaminen. Rahoituspaneeliin haetaan täten terveys- ja hyvinvointialan yrityksiä. Tapahtuma sijoittuu jälleen Peurunkaan ja on poikkeuksellisesti vasta syyskuun lopulla, torstaina 30.9.2021. Mukaan haetaan yritysten ja palveluntuottajien lisäksi rahoittajia, jotka etsivät avoimin mielin uusia yhteistyökumppanuuksia yhteisen kasvun saavuttamiseksi. Mikäli kiinnostuit aiheesta, jätä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen! Lisätietoja tapahtumasta voi kysyä meidän Back Officen Ville Lassilalta, yhteystiedot kirjoituksen lopussa.


Nähdään syyskuussa Business Rallyssä!






Tule mukaan ja löydä uusia yhteistyömahdollisuuksia! Lisätietoja tapahtumasta:


Ville Lassila

Back Office

ville.lassila@yrityskehitys.com

045 128 1370