Asiakastarinat

Hotelli Korpikartano - mentoroinnista ja tuesta uutta puhtia

Teksti Korkealla pohjoisessa, Inarin pienessä saamelaiskylässä sijaitsee hurmaavan pieni ja tehokas Hotelli Korpikartano. Luonnonläheinen ympäristö tarjoaa keskieurooppalaisille suunnattua majoituspalvelua.

Tyynenrauhallisesta ympäristöstä ei kuitenkaan voida päätellä koko totuutta - nimittäin majoituspalveluyrittäjän hektistä arkea ja yrityksen pyörittämisen tuomia haasteita. 

Korpikartanon toimelias yrittäjä Anne on vienyt hotellia eteenpäin ja kehittänyt sitä jo pitkään. Viime vuonna Kasvu Openilla Anne kohtasi Suomen Yrityskehityksen Timo Muttosen. Kaksikko päätyi juttelemaan ja yhteistyöpäätös syntyi nopeasti. 

"Timo Muttosen lausahdus "haluan pelastaa maailman" vakuutti!"

Kaksikon arvomaailma kohtasi, sillä konsultilta kysyttäessä nousivat esiin juuri samat asiat. 

”Olin ihastunut Korpikartanon tapaan olla rauhallinen, kodinomainen ja ammattimainen keskellä

aivan ihmeellistä hiljaisuutta. Yrittäjällä on vahvat arvot ja huoli maapallon tilasta.

Hän tekee parhaansa omassa paikassaan kestävän kehityksen eteen."

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Projektin alkaessa oli aika asettaa tavoitteet. Korpikartanolla nämä olivat selkeät, vaikkakin hyvin monimuotoiset. Tiivistettynä voidaan puhua omistajan mentoroinnista ja tuesta - yksityiskohtaisemmin voitaisiin mainita esimerkiksi uuden yhtiökumppanin hankkiminen, yrityskiinteistön osto sekä henkilöstösparraus. Erilaisia vaiheita projektiin sisältyi siis paljon.

 

Projektiin lähdettäessä suurena plussana oli Timon ymmärrys toimialasta - hänellä on vahva kokemuspohja hotelli- ja ravintola-alan johtotehtävistä. Tämä auttoi näkemään Korpikartanon vahvuudet ja kehittämiskohteet oikeissa raameissa, joten yrittäjän kanssa oltiin nopeasti samalla sivulla. 

 

Kaksikko tuli hyvin toimeen ja yhteistyö sujui. Mikään ei kuitenkaan ole ongelmatonta ja matkailualan yrittäjän kiireinen arki toi omat haasteensa - puhumattakaan välimatkasta, joka oli melko kirjaimellisesti koko Suomen mittainen. 

 

Haasteiden läpi painettiin kuitenkin yhteisellä tahdolla. Sähköpostit vaihtoivat vastaanottajaa, puhelimet lauloivat säännöllisesti ja useamman kerran tavattiin - joko Helsingin sykkeessä tai Inarin vaikuttavissa maisemissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Ulkopuolinen apu on toisinaan ratkaisevaa", Korpikartanon yrittäjä Anne totesi projektin oppeja miettiessään. Projektin aikana päästiin lähes kaikkiin tavoitteisiin ja Korpikartano pääsi kehittämään niitä asioita, joita halusikin. Uusi suunta on löydetty ja tulevaisuus näyttää entistä lupaavammalta. 

Yritysten kehittäminen ei kuitenkaan koskaan lopu, ja muuttuvassa maailmassa on tärkeää pysyä ajanhermolla. Niinpä kaksikko palaa yhteistyöhön ja Korpikartanon kehittämisprojektin pariin heti pahimman kiirekauden päätyttyä. 

"Timo Muttonen on konsultti, joka tietää mistä puhuu!"

- Anne Harju, Hotelli Korpikartano

 

© Suomen Yrityskehitys Oy /

Venture Development Finland Ltd.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

  • Black Instagram Icon
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter