Ideasta kannattavaksi liiketoiminnaksi

Liiketoiminnan suunnittelu

Kehitteillä oleva uusi liiketoiminta saa konkreettisemman muodon liiketoimintasuunnitelmana. Luomme yhteistyössä yrityksesi kanssa toteuttamista vaille valmiin suunnitelman, jonka avulla liiketoimintasi riskit pysyvät hallinnassa, hurmaat rahoittajat toimintaympäristön tuntemuksellasi ja toteutat kannattavaa kasvuliiketoimintaa markkinassa, jossa bisneksesi on elinkelpoinen ja kannattava vuosia eteenpäin.

Suunnitelmaa tehtäessä selvitetään mm. kannattavan liiketoiminnan perusteet, arvioidaan riskit, syvennytään liiketoimintaympäristöön ja tarvittaessa markkinaan, määritellään strategiset tavoitteet ja toteuttamiskelpoiset toimenpiteet sekä tehdään tarvittavat liiketoiminta- ja rahoituslaskelmat.

Suunnitteluvaiheen arvo syntyy kokeneiden asiantuntijoidemme toteuttamasta sparrauksesta, toimialakokemuksesta ja toteuttamiskelpoisista neuvoista. Mallikelpoisen dokumentin sijaan – tai sen lisäksi – asiakkaillemme jää runsas määrä käyttökelpoisia kasvun eväitä ja uutta henkistä pääomaa.

Ideasta kaupalliseksi tuotteeksi

Onko sinulla tai yritykselläsi loistava bisnesidea, jonka haluaisit saattaa myyntikuntoiseksi kaupalliseksi tuotteeksi? Oletko tunnistanut ongelman ja asiakastarpeen sekä pystynyt kuvaamaan uskottavasti kehittämäsi ratkaisun? Kenties olet käynyt ensimmäisiä keskusteluja asiakkaiden kanssa, ja saanut vihreää valoa ideasi viemiselle eteenpäin.

 

Autamme alkuvaiheen ja liiketoimintaansa uudistavia yrityksiä uusien tuotteiden ja palveluiden kaupallistamisessa ja saattamisessa markkinoille. Tyypillisesti autamme asiakkaitamme mm.

  • luomaan toteuttamiskelpoisen kasvusuunnitelman budjetteineen ja rahoituslaskelmineen

  • määrittelemään ja hinnoittelemaan tuotteen tai palvelun

  • testaamaan ideaa asiakkailla ja keräämään siitä palautetta kehittämistyön tueksi

  • luomaan toiminnan käynnistämiseksi vaadittavia verkostoja kotimaassa ja kansainvälisesti

Lisäksi autamme monissa muissa suunnitteluun ja käytännön tekemiseen liittyvissä asioissa. Toteutuksen laajuus riippuu asiakkaamme tilanteesta ja toiveista.

 

Suunnitelmat teemme tiimisi kanssa tarvittavassa laajuudessa mm. liiketoiminnan kannattavuuden varmistamiseksi ja rahoittajien vakuuttamiseksi. Pääpaino on usein kuitenkin käytännön toteutuksessa suunnittelutyön ohessa.

Talouden suunnittelu

Toteutamme yhteistyössä yrityksesi kanssa talouteen liittyvät suunnitelmat kuten nykyisen tai uuden liiketoiminnan budjetti- ja kannattavuuslaskelmat, kassavirtalaskelmat ja investointi- tai rahoitussuunnitelmat.

 

Talouteen liittyviä suunnitelmia ja seurantajärjestelmiä tarvitset yrityksesi arjen pyörittämisen lisäksi mm. kannattavuuden varmistamiseen, investointien takaisinmaksuajan arvioimiseen sekä rahoitustarpeen selvittämiseen ja rahoituksen hakemiseen. Taloussuunnitelmat ja talouden jatkuva seuranta auttavat myös varautumaan yllättäviin yritystoiminnan arjen tilanteisiin.

 

Laskelmien laatiminen liittyy yleensä uuden yritys- tai liiketoiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen, talouden seurantajärjestelmien kehittämiseen eri vaiheissa olevissa yrityksissä sekä liiketoiminnan tavoitteiden asettamiseen, mittareiden luomiseen ja toteuman seurantaan taloushallinnon näkökulmasta.

Tutustu myös muihin palveluihimme!

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä

Marko Sorri

Senior Advisor

etunimi.sukunimi@yrityskehitys.com

040 585 5238

 

© Suomen Yrityskehitys Oy /

Venture Development Finland Ltd.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

  • Black Instagram Icon
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter