top of page

Yritystarina

Eurooppalaista kasvun pöhinää

 

Nuorempana Lassilan Jukka kävi ulkomailla reissaamassa. Sieltä hankitun kokemuksen perusteella tuntui eurooppalainen bisneksen tekemisen ilmapiiri Jukasta kotoista Suomea sähköisemmältä ja maaperä kasvuyrityksille hedelmällisemmältä. Saman eloisan bisneksen tekemisen kulttuurin ja positiivisen pöhinän Jukka halusi tuoda mukanaan myös kotoiseen Keski-Suomeen!

 

Aina palatessaan kotikulmille hän mietti, miten eurooppalaisen muhevan kasvun maaperän voisi tuoda Suomeen virkistämään yritystemme ja alueen kasvua ja kehittymistä. Mielessä kyti ajatus syntyisikö tästä mukava lisä harrastusten luetteloon – vai voisiko hommasta tehdä ihan oikeaa bisnestä?

 

ICT- ja teleoperaattorimaailmaa kolunnut Jukka löysi ajatuksiaan jakamaan teollisuuspuolella kokemusta kartuttaneen Koskisen Juhan, joka oli ennestään vanha tuttu bisnesympyröistä. Yhdessä vahvistui ajatus siitä, että käytännön kokemuksia ja kertynyttä osaamista voisi tarjota muillekin yrittäjille – ja ihan rahaa vastaan.

Pojista kasvoi miehiä – ja liikkeenjohdon konsultteja

 

2005 perustettiin Keski-Suomen Yrityskehitys pöyhimään paikallisten yrittäjien ja sidosryhmien ajatusmaailmaa. Visio harrastuksesta oli muuttunut yritystoiminnaksi ja niin konsultointibisnes pyörähti käyntiin. Asiakkaat löysivät hiljalleen toimiston oven, mutta ensi alkuun muualta Suomesta.

 

Keski-Suomessa yhteistyötä käynnisteltiin paikallisten kehittämistoimijoiden kanssa. Hiljalleen myös oman alueen yritykset haistoivat tuulessa vehreän kasvun tuoksun. Jo 2006 Jukka ja Juha saivat idean oman yrityshautomotoiminnan käynnistämisestä. 2008 toimintaa päästiinkin laajentamaan Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön hautomopalveluiden tuottajana yhdessä Technopolis Ventures JSP:n kanssa.

 

Koska toiminta oli jo aikojen alusta kattanut koko Suomen, päätettiin yrityksen nimi muuttaa 2011 Suomen Yrityskehitys Oy:ksi. Samalla asiantuntijoiden lukumäärä kasvoi bisneksen mukana.

Kasvun kiihdyttämistä

 

Nälkä kasvaa syödessä, kuten sanotaan. 2014 Jukka osti yrityksen osakekannan Juhalta, joka keskittyi kasvattamaan toisen yrityksensä koulutus- ja valmennusliiketoimintaa. Jukalle oli kehittynyt visio kansainvälisesti toimivasta yritysten kehittämisorganisaatiosta.

 

2015 hautomotoiminnan pohjalta syntyi Keski-Suomen Kasvukiihdyttämö yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän kaupungin kanssa. Asiantuntijajoukon laajentaminen ja kansainvälistymispalveluiden kehittäminen tukisivat erinomaisesti myös kiihdyttämötoimintaa.

 

Kasvun myötä päätettiin omistajapohjaa ja siten viisautta ja kokemusta yrityksen johdossa laajentaa. Mukaan lähtivät konsulttikunnasta Seppo Laine ja Marko Sorri.

 

Toimintatapoja ja bisneksen kehittämispolkua lähdettiin hiomaan ihan tosissaan. Konsultteja oli tullut lisää ja heitä oli ympäri Suomen. Kansainvälistymisen tukeminen luonnistuisi parhaiten yhdistämällä kotimaista osaamista ja paikallisia resursseja. Niinpä tehtiin yhteistyösopimuksia mm. Italiaan, Saksaan, Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen oma toimisto Suomen rajojen ulkopuolella perustettiin 2018 Tukholmaan Venture Development Nordic – nimen alle.

Kokemuksen kautta käytäntöön

 

Vuosien varrella Yrityskehitys on ollut monessa mukana – aina Jykesin hautomopalvelutoiminnasta ja Kasvu Openin alkuajoista Jyväskylän Yritystehtaan perustamiseen ja Keski-Suomen Kasvukiihdyttämön syntyyn. Kansainvälistymisen kautta toimintamme voidaan sanoa palanneen alkujuurilleen.

 

Olemme kulkeneet yli 10-vuotisen matkamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, ja päässeet sekä joutuneet toteamaan, että opettamamme viisaudet koskevat myös meitä itseämme.

IMG_9681.jpg

”Kotiläksyt teemme edelleen säännöllisesti. Opettamamme toimintatavat olemme testanneet käytännössä työelämässä tai omissa yrityksissämme. Asiakkaille jaamme viisauksia, joiden olemme todenneet kokemuksen kautta toimivan myös käytännössä.”

– Jukka Lassila, toimitusjohtaja & partneri, Suomen Yrityskehitys Oy

bottom of page