SYKin joukkoihin tuplavahvistus - tutustu uusiin konsultteihin!
top of page

SYKin joukkoihin tuplavahvistus - tutustu uusiin konsultteihin!

Yrityskehityksen asiantuntijaosaaminen vahvistuu entisestään, kun mukaan astuu kaksi uutta raudanlujaa ammattilaista valmiina kehittämään teidänkin yrityksenne toimintaa.

Suomen Yrityskehityksen riveistä löytyy yli 20 konsulttia, joiden erikoisosaamiset ja toimialakokemus ulottuu maasta taivaisiin – kurkkaa vaikka itse ja käy tutustumassa tiimiimme täältä.


Haluamme kuitenkin pystyä vastaamaan yritysten tarpeisiin mahdollisimman laajasti, joten vahvistamme joukkoamme kahdella asiantuntijalla. SYK toivottaa siis lämpimästi tervetulleeksi Pekka Mannisen ja Vesa Helkkulan!


Alta pääsette tutustumaan uusiin tiimiläisiimme paremmin.


 

Pekka Manninen, SOTE-alan taituri ja pitkäaikaisen kasvun sekä palveluliiketoiminnan johtamisen ja konseptoinnin mestari. Pekan tie Yrityskehityksen riveihin alkoi pitkällä, pari vuosikymmentä kestäneellä uralla Fujitsu konsernin sisällä. Fujitsulla Pekka ehti tehdä monenlaista: liiketoiminnan johto- ja kehittämistehtävissä touhunnut Pekka muun muassa vei Suomessa kehitettyjä palvelukonsepteja ja -ratkaisuja Eurooppaan sekä vastasi koko pohjoismaisen osaston palvelukehityksestä ja markkinoinnista. Viimeiset viisi vuotta ennen Fujitsulta eteenpäin siirtymistä Pekka päätyi terveydenhuoltoalan pariin ja vastasi konsernilla koko toimialasta.


Terveydenhuoltoala vei mukanaan ja urapolku kuljetti Pekan Suomen Terveystalon johtotehtäviin. Kuuden vuoden aikana hän ehti toimimaan niin liiketoimintajohtajana, kaupallisena johtajana kuin myyntijohtajana. Sosiaali- ja terveysalaan liittyvät kehityskohteet ja toimialan haasteet ovat siis tuttua kauraa monestakin näkökulmasta katsottuna.


Johtotehtävistä Pekka päätyi konsultoinnin pariin ja Yrityskehityksen riveihin, kun hänestä alkoi tuntua, että pitkästä urasta yhden toimijan palveluksessa kertynyt kokemus voisi hyödyttää myös muita. Paljon eri tehtävänimikkeitä saman konsernin alla takaa sen, että opit menestyvän bisneksen kasvattamisen saloista ovat piirtyneet mieleen koko kehityskaarelta.


Siirtyessään Yrityskehitykselle Pekka haluaa puolestaan nähdä useiden erilaisten yritysten kehityskaaren ja todella ymmärtää, mikä yrityksistä tekee uniikkeja ja miten niiden yksilöllistä kasvua ja kehitystä voidaan parhaiten tukea. Kannattavan kasvun ja kilpailukyvyn luominen ovat hänen ominta osaamistaan. Luonnollisesti myös pitkäaikaisen ja kestävän arvon lisääminen on vuosien saatossa muovautunut vahvalle pohjalle.


Jos huomaat, että yrityksesi kamppailee palveluliiketoimintansa johtamistehtävien kanssa, palvelujen konseptointi mietityttää, haet vimmatusti kasvua tai koet myynnin kehittämisen tarpeelliseksi, otathan yhteyttä. Pekka syöksyy yrityksenne apuun tuhannen tähden voimalla ja tuo arvokkaan osaamisensa yritysjohdon ja omistajien tueksi.



Pekka Manninen

045 106 5651

pekka.manninen@yrityskehitys.com


 

Vesa Helkkula on aktiivinen yhteiskuntavaikuttaja, jonka liiketoimintaosaaminen on lähtöisin pitkästä työurasta ja useamman menestyvän yrityksen perustamisesta ja johtamisesta. Vesan tie on vienyt hänet Nokian yrityssuunnittelu- ja strategiatehtävistä muun muassa Tecnomenin konserninjohtajan tehtäviin, jossa hän käänsi tappiollisen yrityksen kannattavaksi pörssiyritykseksi. Menestyksekkään työuran varrella yrittäjyys alkoi kiinnostaa ja Vesa päätyikin perustamaan oman yrityksensä. Yli kymmenen vuoden yrittäjyyteen on mahtunut kolme hyvinvoivaa älyliikennealan yritystä, jotka vuonna 2017 yhdistettiin Aplicom-ryhmäksi.


Vuosien saatossa Vesa on ehtinyt toimimaan erilaisissa luottamustehtävissä ja jopa kahdeksan yrityksen hallituksessa. Pikkuhiljaa uudet haasteet kuitenkin houkuttelevat, ja siirtyessään yhtiöissään operatiiviselta puolelta hallitustehtäviin, Vesalla vapautui tarpeeksi aikaa muiden yrittäjien avustamiseen ja toiminnan kehittämiseen.


Vesalla on myös oma kasvuyrittäjien ja -yritysten sparraus- ja konsultointiyritys, mutta Yrityskehityksen riveissä hän pääsee toimimaan toisistaan erilaisten asiakasyritysten kanssa ja ehostamaan yhä useamman yrityksen toimintaa.


Yrittäjyyden haasteet ja hienoudet ovat Vesalle enemmän kuin tuttuja, ja näistä käytännön kokemuksista kerätyt opit hän tuo nyt lääkkeeksi yritysten kasvukipuihin. Vesan vahvuusalueita ovat muun muassa strategiaprosessin ja toimenpideohjelmien rakentaminen, muutosohjelmien ja johtoryhmän toiminnan kehittäminen, kasvuyritysten rahoitus ja kasvuvaiheen vaativat muutokset sekä hallitustyöskentely. Nokian vientiprojektit sekä useiden kansainvälisten yritysten johtotehtävät ovat tuoneet mukanaan myös ymmärrystä yritysten kansainvälistymiseen ja kansainvälisillä markkinoilla toimimiseen.


Vesan ammattitaito ja osaaminen on vertaansa vailla, joten jos yrityksenne pohtii, miten edistää strategiatyötä, viedä läpi muutosohjelmia, tehostaa siirtymistä Suomen rajojen ulkopuolelle tai toteuttaa kansainvälistä markkinointia, niin napatkaahan Vesan yhteystiedot talteen. Hänen osaamisellaan saatte arvokasta käytännön ymmärrystä ja taitoa, jolla ratkotaan yrityksenne haasteet ja viedään toimintanne kohti korkeuksia.



Vesa Helkkula

040 053 2034 vesa.helkkula@yrityskehitys.com


bottom of page