Vuosi 2021 paketissa




Näin vuoden 2021 kääntyessä loppua kohden, on aika muistella, mitä vuosi 2021 onkaan tarjonnut. Tänäkin vuonna olemme olleet kehittämishaluisten yritysten tukena sekä rakentaneet kiinnostavia yhteistöitä. Vuosi on ollut monenlaista teemaa täynnä ja niistä olemme saaneet arkeen iloa. Olemme päässeet käymään kiinnostavia keskusteluja asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Uskomme, että nämä keskustelut ovat olleet puolin ja toisin hedelmällisiä ja tulevaisuusorientoituneita.


Vuoden 2021 käynnistelimme jakamalla vinkkimme kasvuyrityksen onnistuneeseen kasvutarinaan. Olemmekin sitten systemaattisesti läpi vuotta käyneet useiden kasvuhaluisten yritysten kanssa keskusteluja aiheen tiimoilta ja meille on ollut ilo saada kuulla monia uniikkeja kasvumatkoja ja kasvutavoitteita. Näiden keskustelujen pohjalta on luontaisesti käynnistynyt uusia asiakkuuksia.


Vuoden 2021 vahva painotus meillä on ollut yritysten kasvurahoituksen teemojen, asiantuntijayhteistöiden ja verkostoitumisen parissa. Vaikka koronavirustilanne on ollutkin myös tänä vuonna edelleen vaihteleva ja arvaamaton, suureksi onneksemme pääsimme tänä syksynä jälleen järjestämään paljon kiitosta saanutta Business Rally -seminaaripäivää Peurungassa. Tapahtuma tarjosi upean rahoituspaneelin kiinnostavine yrityksineen ja sen lisäksi myös ajatuksia herättäviä teemakeskusteluja, case-esittelyjä, sekä totta kai avointa verkostoitumista. Keskustelujen pääteemoina tänä vuonna olivat ikääntyneiden kotona asumisen teknologinen tuki sekä työkykyjohtaminen. Tahdomme vielä kiittää tapahtuman osallistujia ja yhteistyökumppaneitamme loistavasta toteutuksesta ja välittömästä ilmapiiristä.


Pääsimme myös järjestämään tänä vuonna korona-aikakauden etätyylille uskollisesti rahoituspaneelia etäversiona. Huomasimme, että sekin sujui hyvin. Oikeastaan korona-aika on osoittanut niin meille kuin varmasti muillekin, että yhdessä voimme sopeutua vallitseviin oloihin ja muuttuvaan maailmaan. Yksi keskeinen tulevaisuustaito onkin niin yksilöiden, yritysten, yhteisöjen kuin yhteiskunnan tasolla kyky sopeutua ennalta arvaamattomaan ja katsoa rohkeasti eteenpäin. Tämäkin oli kuluneen vuoden aikana herkullinen keskustelun aihe esimerkiksi asiakkaidemme kanssa.


Pyrimme myös tänä vuonna erityisesti korostamaan sitä, että arvaamattoman maailmantilanteen keskellä yritysten on hyödyllistä tunnistaa nykytilanteeseensa vaikuttavat tekijät niin yrityksen sisäisesti kuin ulkoisesti. Yritysanalyysi tai oikeastaan niin kutsuttu yrityksen kuntotesti toimii tässä hyvänä keinona. Jotta sitten analyysin pohjalta voidaan tehdä rohkeasti eteenpäin katsovat kehitystoimenpiteiden suunnitelmat, on tehokasta lähestyä aihetta Must-Win-Battles -menetelmän avulla. Olemme iloisia siitä, että nämä edellä mainitut metodit sisältävät kehittämistä sellaisessa helposti lähestyttävässä muodossa, joka koskettaa asiakkaan arkea konkreettisimmillaan.


Vuosi 2021 jää mieliimme ajanjaksona, jolloin on luotettu tulevaan, oltu positiivisia, ja koettu hienoja hetkiä niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kuin kollegojen kanssa. Kiitoksemme siis kaikille siitä, että olemme taas tänä vuonna saaneet olla mahdollisimman monelle avuksi. Samoilla ajatuksilla suuntaamme vuoteen 2022.



Suomen Yrityskehitys Oy